Bertrand Russell aloittaa kirjansa Länsimaisen filosofian historia sanomalla, että sivistys alkoi maanviljelyksestä. Yhteistyötä tarvitaan metsästyksessäkin, mutta siinä palkinto on välitön. Maanviljelyksessä siemen kylvetään nyt ja palkinto saadaan liki ikuisuuden eli monen kuukauden kuluttua. Hauskana analogiana tälle on todettu, että edelleen menestystä elämässä selittää se, paljonko on lapsena(kin) ollut valmis siirtämään tyydytystä. Onko siis karkki nyt houkuttelevampi kuin kaksi karkkia huomenna, tätä on ihan testattu.

No, analogia laihduttamiseen on tietysti selvä. Ei juustoleipää tänään, palkintona joskus jouluna -10kg.

Jos sopiva laihdutustahti on puoli kiloa viikossa, se tekee noin 70 grammaa päivässä. Se kuulostaa ihan mielekkäältä, jos ajattelee asiaa vaikka voinappeina. 70 grammaa ihan joka päivä.

Ikävä kyllä painon satunnaisvaihtelu on luokkaa kilo. Tässä olisi laihdutukseen eräs avain: tapa mitata "todellista" painoa tarkasti, vaikkapa sitten elimistön rasvamäärää tms. Silloin palkinnon saisi heti, ja näkisi vaikka joka aamu paljonko on edellinen päivä vähentänyt massaa. Kuka keksisi tällaisen koneen?

 * * *

Eilen hain pojan pyörällä tarhasta mökille. Jaksoin, mutta ei se ihan kevyttä ollut. Piti syödäkin banaani ja pikkuinen suklaapatukka ensin. Pitäisi ehkä töihin kehittää jotain iltapäiväpaloja, jotain hedelmiä vaikka, joita söisi välipalana eikä sitten päivällisellä ahmisi.