Lenkkeily saattaa mahdollisesti sujua. Toisella kerralla jalat eivät olleet enää samalla tavalla nilkoista kipeät, kolmannella hölkkäsin jo ehkä 7-8 minuuttia. Kipu siirtyy ylöspäin, meni pohkeiden kautta polviin. Tätä vauhtia siis päätä särkee viiden tai kuuden lenkin kuluttua... Voisin olettaa lihasten tottuvan siten, että heikoin lenkki vahvistuu. Samalla se jaksaa siirtää voimaa seuraavaan kipeytyvään kohtaan. Jos hypoteesi täsmää, tulee vastaan tilanne jossa kipeytyvä paikka on mikä milloinkin, tai sitten ei satu mihinkään.

Torstai meni rötväpäivänä, eilen olin salilla taas. Olen hiljalleen testannut erilaisia nostotapoja sekä laitteita ja haeskellut painoja. "Tissipunnerrus" meni kai n. 15 kilon käsipainoilla, siis 30 kiloa yhteensä. Se kuulemma vahvistaa paremmin olkapäiden pieniä lihaksia kuin penkkipunnerrus, jossa taas painoa saa ehkä 40 kiloa pidempään sarjaan.

Venyttelyäkin olen yrittänyt tehdä ahkerasti. Voipi olla että se auttaa, ainakin tuntuisi menevän sormet lähemmäs varpaita joka päivä. Parannus on ehkä 3-4 mm luokkaa päivässä, joten sormet ulottuisivat varpaisiin jo parissa viikossa. Ja ennenkaikkea etureisi ei enää tuntunut salilla jäykältä. Sitä on itseasiassa aika helppo venyttää missä vain, ei tarvitse kuin seinän johon nojata.